Halpoja matkoja

halpislentoTuli tuossa seurailtua millaisia lentotarjouksia on netissä, vaikka en mikään aktiivinen himomatkustaja ole koskaan ollutkaan. Mutta onhan se hauska välillä haaveilla. Ja oikeastaan sitä voisi siirtyä joskus jopa ajatuksista tekoihin, sillä niin halvalla siellä joitain matkoja oli! Esimerkiksi Turusta pääsisi (en edes tiennyt että turussa on lentokenttä!) Gdanskiin jollain halpalentoyhtiöllä 20 eurolla laaki! Se on halpaa, kun helsinkiinkin maksaa enemmän, hah hah.

Mitäs mieltä olette, pitäisikö sitä lähteä katsastamaan Puolan rannikkoa. Siellähän ei ole tullut käytyä, vaikka Krakovassa on tullutkin 90-luvulla käytyä, auschwitzit mukaan lukien. Sekin oli aika turistikokemus tuo auschwitzsin keskitysleiri. Mutta mitäs tuolla Gdanskissa elikäs Danzigissa olisi? Sehän on ollut saksalainen kaupunki aikoinaan, sen enempää en tiedä. Sitten oli sellainen rokkibändikin kuin Danzig, mistähän se sai nimensä, kun oli kuitenkin amerikkalanen bändi.

No juu, en minä tiedä raaskiiko tässä mitään lippuja ostaa kun paikan päällä sitten kuitenkin menisi säästöt kaikkinensa, vaikka Puola kai halpa maa onkin. Kaikenmoista järjestelyä sitä sitten joutuisi tekemään…Saa nähdä jaksanko vaivautua. Ehkä tarjoukset ehtii mennä sivu suun sillä välin. Olen tällainen hidas luonteeltani.

Kaffe maistuu

taukoviihdeTuli hankittua tuollainen pressopannu. Mikä ihmeen pannu, minä kysyn! Sehän on oikeasti kannu, pressokannu, mutta kaikkialla lukee, että pannu. Mutta ei siinä pannua ole, vaan se on vain kannu, johon kaadetaan purut ja vesi. Ja sitten painetaan tuollainen männän tapainen vehje alas, joka työntää purut pohjalle ja jäljelle jäävä on sitten sitä kaffetta.

En minä oikein ymmärrä, miksi näitä hehkutetaan, kun melkein pelkkä veteen sekoitettava Nescafen murukahvikin on parempaa. Tietysti siis kahvilaadusta on kiinni, mutta minä olen tätä nyt jo monella laadulla kokeillut ja aina on tulos vähän niin ja näin. Ja missään ei ole kunnon opasta, jotta saisi vähän tietoa että minkämoista ja millä tavalla sitä kaffetta pitäisi tällä kannulla, anteeksi PANNULLA, pitäisi tehdä.

Jos olisin rahamiehiä niin varmaan ostaisin sellasen helkutanmoisen espressokoneen, josta nappia painamalla saa lirutettua kunnon italialaistyyppistä myrkkyä. Sellaista kunnon tummaa kahvia, mitä täällä Suomessa oudoksutaan. Minähän en mitään Juhla Mokkaa enää jaksa juoda. Mutta en oikein tiedä mitä tuolla pressokannulla sitten pitäisi tehdä.

Elämä epärytmissä

crimsonTykkään kun musiikki on oudossa rytmissä, olenhan vanhoja progemiehiä. Mutta kun elämä menee outoon ryhmiin, siinä ei ole kiva keikkua mukana. Nimittäin nyt on taas sellainen tilanne, että sitä tietää vain muutaman päivän ja hyvässä lykyssä viikon eteenpäin tulevista työvuoroistaan. Siis työvuoroista ja sitä kautta koko elämästään, koska niiden ympärillehän arki on rakennettava. Ellei sitten lusmuile kotona, niin kuin nykyään tuntuu maan tapa joissain piireissä olevan.

Eilen oli yövuoroa, ensin yksi yö ja sitten toinen, ne menivät armottomalla kofeiinikuurilla, mutta sitten iski väsymys ja tuli viidentoista tunnin unet. Niiden jälkeen sitten yritettiin päästä normaalirytmiin ja taas nukkumaan. Sitten tulikin jo puhelinsoitto, että huomenna olisi aamuvuoroa. Ja sen jälkeen vielä toinen päivä. Tässä sitä sitten ollaan, ei tiedä onko päivä vai yö, pitäisi yrittää rentoutua ja keskittyä omiin juttuihinsa, mutta aamuinen työvuoro kummittelee jo pääkopassa.

Aikaisin pitää mennä maate, se on vissi juttu. Jos on kova työ pysyä yövuorossa hereillä, niin kyllä se on aamutuimaankin paha nousta, jos takana on neljän tunnen unet. Ei tule päivästä mitään siinä vaiheessa.

Mitä kaiken jälkeen?

shampaKysymys kuuluu, mitä tulee nyt, kun takana on iso taideprojekti, joka saatiin kunniakkaasti päätökseen. Ja kunniakkaasti juhlistettua myös, jos tällainen ilmaisu sallitaan. Kaikki kritiikki ei tosin ollut kunniakasta, mutta tärkeintähän on oman arvonsa tiedostaminen itse. Vaikka tiukkaa se heikkona hetkenä tekeekin.

Nyt siis vain mietin, mikä olisi seuraava siirtoni. Jatkanko töitä sittenkin, vai panostanko taideprojekteihini. Vai mitä. Uutta näyttelyä en kuitenkaan ihan heti voi koota. Ja kun miettii sitä työn ja energian määrää, joka näihinkin installaatioihin ja maalauksiin meni, niin en kyllä ihan aivan heti moiseen aio ehkä ruvetakaan.

Taide kokopäivätoimisena työnä tuntuu ajatuksena niin vieraalta. Taide vaatii arkisen aherruksen vastapainokseen, jotta se pysyy mielekkäänä. Kun on pannut säilykettä purkkiin kahdeksan tuntia, sen jälkeen tekee mieli ottaa nokoset ja herätä sitten virkeänä väsäilemään jotakin, millä on oikeasti merkitystä. Niin kuin kuvataide. Minun kuvataiteeni. Mutta en aio pakottaa inspiraatiota, vaan ottaa homman relasti, eli pikku hiljaa piirrellä ja maalailla sen mitä tulee. Hiljaksiin hyvä tulee, ja katsotaan sitten tässä taas vaikka keväämmällä, josko olisi kertynyt jotakin näyttämisen arvoista.

Kriitikot ovat epäonnistuneita taiteilijoita

Kyllä se mies puhui totta, joka joskus lausui terävästi, että ”kriitikot ovat epäonnistuneita taiteilijoita”. Myös Hitler oli epäonnistunut taiteilija. Ehkä hänestä olisi tullut mainio kriitikko. Mitä todennäköisimmin. Niin paljon samankaltaisuutta hänessä löydän nimittäin siihen henkilöön, joka arvosteli taidenäyttelymme paikallislehteen. Jätettäköön tämän ”kriitikon” nimi nyt häveliäisyyssyistä mainitsematta. Löytää ken tahtoo.

”Deranged Visions of Me” eli minun osani paikallisen kirjaston taideosaston näyttelystä oli tämän kriitikon mielestä ”säälittävää pyristelyä”, eikä oikeaa taidetta. Teokseni perustuvat ”pelkkään vanhan kierrätykseen” ja ”huonoon viimeistelyyn”. Voitteko kuvitella, että joku paikallislehden pehtoori kirjoittaa näin tylysti minusta, joka on viettänyt satoja tunteja näiden teosten parissa ja vuodattanut niihin sydänverensä?

Mitä tämä kriitikko on itse saanut aikaan? Kirjoittelee kehnoja arvostelujaan lehteen, jota ei kukaan edes lue. Millä oikeudella hän arvostelee kuvataidettani ja installaatioitani? Olen lahjakas taiteilija, mutta väärinymmärretty! Olen niin harmistunut, että taidan viettää loppupäivän surffaillen netissä ja pelailemalla vähän nettikasinoa. Nyt ei huvita oikein mikään muu.

Avajaiskarkeloissa

Tänään on heikko happi, erittäin heikko happi, sillä eilen oli hienot näyttelyn avajaiset ja niiden jälkeen epäviralliset ja ratkiriemukkaat juhlajatkot, joissa viini virtasi ja naiset tanssivat. Avajaisissa oli oikein miellyttävä tunnelma, porukkaa oli jonkin verran, oikeastaan yllättävänkin paljon. Shamppanjapullot korkattiin jo heti aamupäivällä, ja iltaahan jatkettiin sitten baarikierroksella ja lopulta yökerhossa.

Me taiteilijat mittelimme juodun viinan määrässä, ja voin sanoa, että vaikka tauluni olisivatkin kehnompia kuin muiden, niin tässä kisassa en jäänyt kenellekään kakkoseksi. Vaikka päihdyimme jo hyvissä ajoin iltaa, kukaan ei menettänyt tolkkuaan, joten saatoimme jatkaa taideteoreettisia ja filosofisia pohdintojamme näyttelyymme liittyen kokonaisen illan ajan. Päädyimme kenties eriäviin mielipiteisiin ja johtopäätöksiin, mutta olimme kuitenkin kaikki sulassa sovussa niin kuin sanotaan.

Avajaiset olivat siis pienimuotoinen menestys, ja niistä jäi oikein hyvä fiilis. Niin hyvä, että tänään olenkin voinut sitten vaihtelun vuoksi pahoin. Mutta onneksi vain fyysisesti. Morkkista ei ole. Nyt vain katsotaan, löytävätkö ihmiset taiteemme äärelle. Toivottavasti myös kriitikot tykästyvät teoksiini, jotka olen sydänverelläni kankaalle piirtänyt.

Taidetta kansalle

pinkMaalaukseni ovat nyt valmistuneet hyvin pitkälle ja ensimmäiset on jo kuljetettu Toyota Hiacen peräosassa kirjaston näyttelytilaan. Juuri pääsin arvostelemasta, kuinka kirjastoihin ei kuulu muu toiminta kuin kirjojen lukeminen, mutta kyllä näyttelyt ovat poikkeus. Niitä kun voi tutkia hiljaksiin ilman sen kummempaa meteliä ja häiriötä. Sitä paitsi näyttelytila on oma tilansa, eikä missään sanomalehtisalin läheisyydessä esimerkiksi.

Kokoelmani nimeksi on tulossa ”Deranged Visions of Me” ja se koostuu noin viidestätoista metri kertaa metri -koon öljyväriteoksesta. Osassa on installaation piirteitä, mutta niistä voin kertoa sitten myöhemmin. Joka tapauksessa maalausten tekeminen on nyt loppusuoralla ja olo on aika helpottunut ja jännittynyt samaan aikaan.

Nyt vain siis Pink Floyd korvalappustereoihin c-kasetilta soimaan ja maalaamaan viimeiset siveltimenvedot tähän taideteosteni sarjaan. Olen ylpeä. Olen taiteilija. Ainakin tämän näyttelyn ajan. Sen jälkeen en sitten tiedäkään mitä tehdä. Mennäkö töihin, vai jäädäkö torppaan taiteilemaan. Talvi tulee ja pakkaset myös. Jotain on keksittävä. Antakaa vinkkejä, haluaisin tietää mitä tehdä elämälleni…

Kirjastoreissulla

kirjastoTäytyypä antaa kiitosta suomalaiselle kirjastolaitokselle. Köyhä kiittää. Jäisi nimittäin kirjat lukematta tyystin, jos olisi omista rahoista kiinni. Mutta kirjastossa kyllä tulee käytyä silloin kun ehtii ja siellä on muutenkin mukavaa istuskella ja vähän lukea vaikka päivän lehtiä. Ei ole moniakaan paikkoja enää, joihin voisi vain mennä. Kahviloissakin odottavat sitä, että ostetaan se kaffe ja pulla ja jos lehteäkin haluaa lukea, niin siinä niitä on iltasanomia myynnissä.

Yksi asia minua vähän häiritsee tässä nykymenossa, ja se on se, että kirjastoista on tullut yhä enemmän sellaisia joka asian paikkoja. Että kirjastoissa on kaikenlaista meteliä herättävää toimintaa ja työpajaa. Ei semmoinen kuulu kirjastoon. Kirjastossa ollaan hiljaa ja luetaan rauhassa. Eikä siellä syödä eväitä ja kaadella kokakolaa pitkin pöytiä, niin kuin nuoriso tuppaa tekemään. Ja sitten on näitä ulkomaalaisia, jotka tulevat tietokoneita käyttämään ja puhuvat puheluita luurit päässä jonnekin kaukomaille, eivätkä anna toisille rauhaa. Suomalaiset bonuksena tekee nykyään ihan samaa.

No, onneksi asun sen verran pitkällä täällä metikössä, että saan sitten olla kotona viimein kunnolla rauhassa. Ja löytyyhän sitä aina kirjastostakin aina sopiva soppi tällaiselle erakolle kun vähän etsii. Tai laittaa korvatulpat.

Kivikautinen patsas

patasasLehdessä luki, että Vantaalta löytyi arvokas kivikautinen patsas, jolla pitäisi olla ikää yli 5000 vuotta. Aikamoista. Mutta kun minä näin kuvan siitä kökkörästä, niin tuli vähän mieleen, että oliko tuo nyt mikään patsas ylipäätään. Ja mistäs sen iänkin yhtäkkiä saisivat selville. Sehän voi olla vaikka 80-luvulta. Joku takatukkainen MacGyver-fani sen on sinne kuitenkin viskonut.

No kai se pitää uskoa, kun ammattimiehet sanovat, että patsas se on ja 5500 vuotta vanha. Tämä oli minusta erittäin mielenkiintoinen yksityiskohta, että siinä näkyy tekijänsä sormenjälkikin. Se kuulostaa jo uskomattomalta. Ihmistä sen kai pitäisi esittää, tuommoinen möhkylä se minusta se vain on. Kyllä tuo voisi nenä tietysti olla, mutta ei se silti ihan naamalta näytä. Ehkä siitä oon osa hajonnut tai jotain. Miten ne tutkijat senkin saa selville, mitä siitä puuttuu ja sitä rataa?

Savi-idoliksi sitä nimittivät. Että se on varmaan jonkin shamaanin tekemä. Minua kiinnostavat kyllä nämä suomalaiset shamaanit, tietääkö niistä joku jotain. Miksi minulle ei ole koulussa kerrottu shamaneeista?

 

Oikeat ja väärät valinnat

kysyOliko sittenkään oikea veto muuttaa tänne torppaani? Olisiko kaupungissa sittenkin asiat paremmin. Mitä mieltä olen silloin, kun pakkanen koputtaa ikkunaan ja lumihan itsekseen kolaudu… Minähän jään tänne torppaani ihan saarroksiin, jos en joka päivä pidä huolta ympäristöstä ja siitä, että tiet on sulana. No, ennenaikaisia ajatuksia tietysti, kun eletään vielä elokuuta, mutta kyllä se niin menee vuodesta toiseen, että yhtäkkiä onkin syyssateet ja sitten onkin vuorossa kuusi kuukautta pirteitä pakkasia.

Sitä ehtii täällä torpassa vapaapäivinä muutenkin miettiä elämää. Olen nyt yrittänyt panostaa tähän maalausharrastukseenkin, mutta nyt tuntuu vähän siltäkin, että olen ihan lahjaton vätys. En minä mitään maalata osaa. Mitä minä oikein tällä elämälläni teen, kun välillä kaikki on tällaista. No, onneksi netti toimii torpassakin, niin voi vähän surffailla, pelailla ja unohtaa elämän realiteetit.

Sitten siinä päivä kuluukin, kun katselee videoita leikkivistä kissoista ja muuta turhanpäiväistä. Ja nytkin painaa taas semmoinen fakta, että yövuoro alkaa muutaman tunnin päästä. Pienet nokoset pitäisi siis yrittää ottaa, sitten suihkuun ja töihin. Ehkä huomenna on parempi päivä.