Suti viuhuu jälleen!

On se mukavaa, kun välillä saa tehtyä jotain uutta. Niin kuin nyt sain esimerkiksi vähän taas tuosta inspiraatiosta kiinni. Puhun nyt tästä maalaamisharrastuksesta siis. Tai onko tämä nyt enää edes harrastus, kun olen kuitenkin jo näyttelyssäkin ollut kuin ammattilainen konsanaan…

Joka tapauksessa muusat ovat siis olleet viime päivinä suosiolliset, sillä olen laatinut kankaille ja papereille värien sulosointuja ja viivojen harmoniaa, uusi materiaalini on selvästi Picasso-vaikutteista, ehkä hieman surrealismiin vivahtavaa idea- ja kuvamaailmaa. Kävin Turun reissullani katsomassa myös mitä Taidemuseo tarjoili, ja siellähän oli tällaisen islantilaisen Errón pienehkö näyttely, retrospektiivi siis. Vakiokokoelma suomalaisine taiteineen kuten Gallen-Kalleloineen oli vielä kiinni, se aukeaa aivan näinä päivinä, vai aukesikohan kenties jo?

Tämä Erró oli tällaisista pienistä lehtileikkeistä koonnut kollaasia ja sitten tehnyt niistä erittäin realistisia isokokoisia maalauksia, erittäin hienoja sellaisia. Niissä oli poptaiteen elementtejä ja sitten sellaista hyvää surrealismia. Siltä pohjalta sitten ajattelin itsekin lähteä liikkeelle, ja nyt uutta maalausta pukkaa melkein joka päivä! Tästä on hyvä jatkaa.

Ohjelmien töllöttely

Tulihan sitä katseltua sitä Sound Trackeria sieltä netin palveluista. Mutta nyt taisi tuossa joku päivä, vai oliko viikko sitten, mennä tuo katseluoikeus katki. Tai jotain sellaista. Eli siinä oli joku tietty päivämäärä, jonka ne ohjelmat olivat siellä katsottavissa, sielllä nettisivuilla siis.

Tuo on kyllä harmillista, kun ne voivat tuolla tavalla sitten kadota tuolta eetteristä nuo ohjelmat. Eikö ne voisi pysyä siellä ikuisesti, niin ihmisillä olisi parempi mieli? Ei kai sitten. No joka tapauskessa, sieltä tuli katsottua sitäkin sarjaa, ei tosin kaikkia jaksoja, koska en yksinkertaisesti ehtinyt. Kun huomasin siinä vasta liian myöhään, että enää niitä ei nähnytkään. Ei siinä ehtinyt viimeisenä päivänä useampaa jaksoa katsoa, eikä sitä sillä tavalla jaksakaan töllöttimen äärellä montaa tuntia putkeen olla. Eikä se ole terveellistäkään. ’

Sanotaanko, että sellainen tunti päivässä saa riittää, niin saa tehtyä kenties jotain muutakin elämässään. Moni tietysti kun käy palkkatöissä, niin sitten vain lösähtää sohvalle, eikä heitä voisi mikään muu asia sitten vähempää kiinnostaa, kunhan yrittävät rentoutua. Ymmärtäähän senkin. Onneksi itse en ole palkkatöissä, hah hah!

Peukalo keskellä kämmentä

Minä olen sellainen kaveri, että minulla on tuo peukalo ihan keskellä kämmentä, jos ymmärrätte tämän vertauskuvallisen ilmauksen. En siis osaa tehdä käsillä mitään kätevää ja hyödyllistä. Paitsi nyt maalata sun muuta hienoa, mutta sitä en laskekaan mitenkään hyödylliseksi, heh. Elikäs nyt puhun siitä, kun ajan tuollaista pyöränprutkua ja siitä meni tuossa vähän aikaa sitten tuo kumi puhki enkä minä saa millään aikaiseksi edes yrittää korjata sitä.

On minulla tuollainen paikkasetti kun sellaisen varta vasten hankin, mutta että pitäisi ottaa itselleen aikaa, että rupeaisin ensin irroittelemaan sitä ulkorengasta ja sitten etsimään reikää sieltä sisärenkaasta ja korjailemaan sitä…Hmm, ei vaan jotenkin jaksa, kun kuitenkin menee jotenkin vikaan. Jos pyörä on oikein vanha, niin kuin minulla, niin eikö sen voi sitten jo heittää mäkeen ja ostaa sitten uuden pyöräkauden alussa jonkun toisen samanlaisen prutkun?

Näin minä olen tehnyt siitä lähtien kun opin pyöräilemään vuonna 1989, huhtikuun kuudentena, silloin oli synkkä ja myrskyinen yö. No niin, ehkä tässä oli taas vähäksi aikaa tarpeeksi blogia. Katsellaan uudelleen taas ensi viikolla, hei hei.

Etiopian rytmit

No nyt meikä sai katsottua sitä Sami Jaffan Sound Trackeria tuolta netin kautta. Olihan se aika hyvää settiä, hyvin tehty sarja ja hyvän näköinen, varmaan siihen muutama eurokin uponnut, jos nyt tällain sanotaan. Hyvin leikattu ja äänitetty myös. Ja hyvin ideoitu, koska ei olla menty sen helpoimman kaavan mukaan.

Nyt tuossa yhdessäkin jaksossa oltiin Etiopiassa ja siinä tuli monenlaista tosi vierasta musiikkia ja aika outoakin esiintymistä nähtyä. Outoa nyt siis positiivisessa mielessä, tarkoitan siis erikoista. Ja sitten aika merkillinen loppu siinä oli, kun seurattiin ortodoksikristillistä jouluseremoniaa tai jotain sen tapaista, en nyt oikein edes tiedä onko noilla etiopialaisilla joku oma kirkkonsa vai mitä kun se näytti niin erikoiselta, ei sinänsä paljon luterilainen tai edes katolinen meininki tullut siitä häppeningistä mieleen.

Melkein tietämättä olisi voinut luulla joksikin muslimien kokoontumiseksi. Vaikka paljon rauhaisammalta tuo silti näytti. Ja sitten sitä musaa siinä kanssa tietysti tuli. Aika erikoisia soittimia myös näkyi. Aika mielenkiintoinen tuo Etiopia. Kyllä sitä niin vähän tämän maailman kansoista tietää!

Unirytmistä ja pimeydestä

Mikä se olisi se paras aika nukkua ja paras aika herätä? Tätä minä olen viime viikot miettinyt ankaralla tarkkuudella. Enkä ole päässyt puusta pitkälle. Unirytmin fiksailu on erityisen hankalaa juuri tähän aikaan vuodesta kun päivät vain lyhenee ja neljältä alkaa olla jo pimeää. Ja kylmää on kuin jääkaapissa. Hyvä ettei sentään niin kuin pakastimessa, mutta sekin aika tulee, uskokaa minua!

Eikä siihen kauan mene. Mutta tosiaan jos tänäänkin katsoi ikkunasta ulos, niin ei siellä kyllä aurinko pilkahtanut kertaakaan. Ja sitten kun kello on neljä niin hämärä valtaa tienoon ja kuudelta onkin niin sanotusti säkkipimeää. Hauska ilmaus tuo. Kukahan sitä on säkissä käynyt katsomassa, onko siellä pimeää, onko tuossa mitään järkeä? No, oli miten oli, pitäisi kai se unirytmi sitten aikaistaa niin, että ehtii vähän aurinkoakin nähdä. Sikäli kun sitä nyt muutenkaan näkyy…

Tällä hetkellä menee ikävä kyllä niin, että pääsen ylös kömpimään sängystä vasta joskus ennen kahtatoista. Ja yöllä menee taas pidempään. Eli sitä ehtii aamulla nähdä sitä arskaa sen nelisen tuntia päivästä, vaikka eletään vasta marraskuuta!

Hommat väsyttää

En minä nyt sitten aloittanutkaan katsomaan vielä sitä Sound Trackeria vaikka piti. Saa nähdä jos vaikka tänään tai huomenna sitten alkaisi. Kyllähän se varmaan hyvä sarja on. Mutta kun en ole oikein ehtinyt katsella töllötintä tai paljon muutakaan, kun elämä nyt välillä on tällaista vähän hektistä.

Tai joskus, niin kuin nyt, on vain vähän sillä tavalla, että sitä on niin väsynyt, että mistään ei tule mitään. Koetan välillä keskittyä juttuihini ja sitten taas tulee jotain muuta tekemistä, siivoamista ja sen sellaista arkista. Alkaa mahaa kurnia, niin silloin kokataan vähän. Ja välillä täytyy pakosti käydä vähän ulkona haukkamaassa raitista ilmaa, ettei ihan muutu mökkihöperöksi. Mutta sitten kun yrittää palata johonkin hyödylliseen hommaan, niin ei sitä kauaa jaksa. Alkaa haukotuttaa ja väsyttää ihan tosissaan.

Mikä siinä onkin, että kaikkeen toissijaiseen kyllä riittää energiaa, eikä ala väsyttämään sitten millään? Se on omituista kuinka sitä oma kroppa ja pääkoppa toimivat. Ikään kuin kaikki menee väärin päin. Mutta tällaisia nämä ovat minun, elämäntapahipin ja ex-duunarin ongelmat…

Areenointia

Minulla ei ole töllötintä. Mutta tietokone tietystikin on, niin kuin tästä blogistakin jotain voi päätellä, eh heh, ja siis tietsikan mukana myöskin netti tietenkin. Ja netin myötä myös mahdollisuus katsella vaikkapa tuota Ylen Areenaa. En ole oikeastaan tähän mennessä kauheasti sitäkään jaksanut tuijotella, milloin nyt minkäkin syyn takia.

Mutta nyt, jälkijunassa, tulin huomanneeksi, että tuollainen kiinnostavan kuuloinen sarja kuin Sam Yaffa – Sound tracker, on jo kaiketi tullut loppuunsa tai ainakin melkein. Mutta jaksot ovat siis nähtävissä netissä ja tässä onkin tämänkertainen blogini aihe: Eli kannattaisiko ruveta katsomaan tuota sarjaa? Ainakin olen musiikin ystävä, joten ehkä lähden soundimatkalle ympäri globaalin universumin yhdessä tämän Hanoi Rocks-kitaristin tai basistin matkassa. En nyt tiedä onko juuri hän paras mahdollinen juontaja, mutta matkan etapeiksi ovat ainakin valikoituneet mielenkiintoiset paikat, Afrikkaa myöden.

Sekin on hyvä puoli, että ne ovat netissä katsottavissa, joten ei tarvi raahautua juuri tiettyyn aikaan töllöttimen ääreen, kun en sellaista oikein jaksaisi. Joten, lukijani, kannattaako vaivautua katsomaan tätä sarjaa

Tervehdys, maan asukit!

Tauko on nyt historiaa, ette pääse minusta enää eroon, heh. Olen tullut jäädäkseni kuin Elvis ja John Lennon, jotka elävät muistoissamme yhä ja ikuisesti. Mutta minun tuotantoni jatkuu, toisin kuin Elviksellä ja Johnilla, vaikkakin nykyään kaikenlaista remasteroitua cd-levyä ja ei-fyysistä mp3-savikiekkoa sitä julkaistaankin. 

Niin kuin nyt vaikka Michale Jacksonilta, joltai tuli joskus tuossa – olisiko ollut pari vuotta sitten – tuli ulos aivan uusi lätty elikäs cd ulos. En oikein tiedä, miten se oli kokonaisuudessaan tehty, mutta jotain studiomateriaalia siellä oli. Kai se oli laulanut niin paljon vuosien varrella, että sieltä sitten tuottajien kanssa raavittu uusien taustojen kera matskua kokoon. Mutta riittää jorinat Michael Jacksonista. Mitä kuuluu elämäntapahipillemme ja entiselle tyämiehelle, eli allekirjoittaneelle?

No eipä kummempaa. Blogi on taas tulilla ja tulet pesässä, savu nousee tupruaa mökin savupiipusta. Eli varmaan aika samoilla linjoilla jatketaan kuin tähän asti, eli kertoilen täällä elämästäni ja harrastuksistani, torpasta ja maalailusta ja mitä vielä…Eli lyhyesti: Fasten your seatbelts, tästä alkaa tauon jälkeinen blogkausi, oletteko valmiit?

 

Blogitaukoa pukkaa

Niin kuin otsikossakin lukee, niin blogitaukoa tosiaan kohta pukkaa. Te, rakkaat lukijani, kysytte että miksi? No, vastaus on niinkin yksinkertainen, että mies tarvitsee hiukan blogilomaa. Se on vähän kuin muissakin asioissa, työssä ja harrastuksissa esimerkiksi, että sitä kaipaa hieman vaihtelua. Ja kun tämä blogi on tässä kulkenut elämäni ja arkeni seurana, niin siitä on tullut vähän sellainen tapa ja rasitekin.

Eli pyrkimykseni on, että pienen blogitauon – ehkäpä noin kuukauden mittaisen, ehkäpä vähän pidemmän – jälkeen olisin taas intoa puhkuen kirjoittamassa jatkoa. Eli en ole lopettamassa kirjoittelua kokonaan, älkää siis huoliko fanini. Arvostan fanejani ja seuraajiani, joten en pidä tätä taukoa kiusallani. Haluan vain pitää riman tarpeeksi korkealla, jotta jaksatte lukea raapustuksiani vastaisuudessakin!

Olen myös joskus hiljaisina iltahetkinä miettinyt, pitäisikö minun laajentaa nettituotantoani myös vlogien eli videoblogien puolelle? Minustahan voisi tulla pienimuotoinen Youtube-stara, mitä mieltä olette? Ehkä ei sentään, taitaa tämä kirjoittaminen olla minulle sopivampi juttu. Mutta pidemmittä puheitta, hauskaa syksyn jatkoa ja tavataan taas joskus hiukan myöhemmin!

Gerbiilit tykkää silputa!

Johan hauskasta jutusta kuulin. Suomessa on järjestetty gerbiileille silppuamiskisa. Ne siis silppuavat tyhjiä vessapaperirullia ja nopein voittaa! Koska ne elävät luonnossa tunneleissa ja ”tykkäävät mennä läpi ja mennessä silputa”. Heh heh, minua naurattaa. Hauskoja vekkuleita nuo gerbiilit. Vuoden silppuri -palkinnon saa sitten eniten osakilpailuja voittaut.

Musta ritari eli Black Knight on ollut viime vuonna kovin silppuri. No johan sen jo nimestä tiesi, että tässä on kova luu muille gerbiileille peitota. Harmi, ettei aikoja ollut tilastoitu nähtäväksi… Sitten on vielä tällainen stereokategoria, eli kahden hengen tiimissä jyrsitään samaa rullaa kahdesta suunnasta. Kovimmat ovat olleet tässä tällaiset Tupsu ja Laikku -nimiset veijarit, jotka ovat härkäparina painaneet nopeiten menemään.

Olisipa se hienoa päästä joskus katsomaan gerbiilien silppuamiskisaa. Helsingissähän näitä kai järjestetään, että jos siellä asutte niin käykää katsomassa. Minähän itse asun täällä korvessa, kun halusin tällaiseen torppaan asettua. Omapahan oli valintani tietysti… Mutta niistä gerbiileistä vielä:
Järjestetäänköhän näissä kansainvälisiä kisoja? Sinivalkoinen nuttu päälle ja eikun silppuamaan! Heh!